Tuliko niitä tatteja?

Joka vuosi MM-tatti käydään ennalta arvaamattomissa maasto- ja sääolosuhteissa. Kisat ovat ennen kaikkea sääalttiit, ja kovin monena vuonna on saatu todeta, kuinka oikukkaita "sää- ja sienijumalat" ovat kisojen alla.

Tänäkin vuonna kisat käytiin hyvin kauniissa, aurinkoisessa säässä. Pouta ei sinänsä ole pahitteeksi, mutta parin viikon kuivuus ennen kisoja tyrehdytti tattien kasvun alueella.

MM-tatti -kisat käydään aina hyvässä hengessä. Kilpailijat vertailevat saaliitaan jo ennen punnituspaikalle pääsyä metsässä, linja-auton lähtöä kisapaikalta punnituspaikalle odotellessaan. Sankot ja vasut käydään läpi ja arvuutellaan, onko heikommassa hapessa olevat tatit II- vai III-luokan tatteja. Huonoina sienivuosina koreista on löytynyt muitakin metsän antimia - milloin mitäkin, kuten mustikoita varpuineen, haperoita, jäkälää... Metsästä pois talsiessa kuuluukin kysymys: "Tuliko niitä tatteja?"

Kisaamassa ollut Laura Jormanainen Heinävaarasta toteaa, että metsäkävelyä tuli harrastettua 3,3 kilometriä.

– Metsästä tuli kerättyä aromansikat ja mustikat. Näin joutsenen ja neljä telkkää. Suossa kastui kengät ja ruisrääkkä lauloi. Näin haaparouskuja ja karvarouskuja, mutta en tatin tattia. Että sellaisia luontohavaintoja, Jormanainen luettelee.

Alavin Marttojen joukkueen jäsenille Elina Puruskaiselle, Päivikki Karviselle ja Päivi Piiraiselle kisamaasto oli entuudestaan tuttu metsä.

– Ovat tainneet paikalliset jo käydä keräämässä täältä sienet, Puruskainen vitsailee.

Naistrio oli kisaamassa ensimmäistä kertaa, mutta tapahtumassa he ovat olleet aiemmin mukana letunpaistajina. Metsästä tullessa joukkue ei ollut kovinkaan tyytyväinen omaan tattisaaliiseensa, mutta silti se riitti joukkuesarjan kolmannelle sijalle.

Additional information